torstai 15. marraskuuta 2012

Teetä, ajatuksia ja kukkakuvia





Tänään olen taas harjoitellut valokuvaamista miehen kameralla. Lisäksi olen juonut teetä, roikkunut liikaa koneella, tehnyt ruokaa. Tietenkin torkkunut kissojen kanssa, muistellut pentuaikoja. 

Ulos on jo laiteltu jouluvaloja ja lyhtyjä, sisällä sisustusvalot ovat palaneet varmaan elokuusta asti. Tällainen vaikutus pimeällä on minuun!

Kukatkin tietenkin piristävät tuota ankeutta.:)

Sitten olen tänään miettinyt sitä, että on vaikeaa miellyttää kaikkia. Lähinnä pidän blogejani itseäni varten, ja Vuodatuksessa en varmaan ikinä koko 3 ja puolen vuoden aikana saanut yhtään epämiellyttävää kommenttia. No, nyt kun bloggerissa tuli sellainen, niin olin ihan down. Mietin, että olen epäonnistunut bloggaajana ja ruoanlaittajana ja etenkin leipojana. Sillä hetkellä todella unohdin hetkeksi kaikki ne hyvät kommentit, jotka ovat kannustaneet jatkamaan. Noh, se siitä. Leivon edelleen jatkossakin niillä epätarkoilla ohjeillani..:) Yritän jättää Anonyymi-kommentit sikseen ja keskittyä kaikkiin hyviin kommentteihin, ja yleensäkin kommentteihin, jotka ovat rakentavia.

Ehkä iän myötä osaan kasvattaa suojapanssarin, ja ymmärrän, ettei kaikkia voi koskaan miellyttää. Se, että yrittää olla mukava kaikille, ei aina riitä.

2 kommenttia:

  1. Tämä viikkokausia jatkunut harmaa ja ankea keli vie kaikki voimat. Nyt ei edes päivisin ole ollut kovin valoisaa, sisällä saa pitää valoja, että näkee tehdä jotain. Kynttilälyhdyt ulkona piristävät, ja kaksi valopuutakin meillä on jo jonkin aikaa ollut tunnelmaa luomassa. Kohta saakin sitten laitella jo jouluvalotkin.:) Kukat piristävät myös ihmeesti. Eilen ostettu orkidea ilahduttaa tuossa monitorin vieressä.:)

    Ei noita kaikkia kommentteja kannata jäädä miettimään. Jotkut tuntuvat käyvän ihan tarkoituksella levittämässä pahaa mieltä. Vanhassa blogissa otin jo käytännöksi, että kylmästi vain poistin heti kaikki anonyymit ruikutukset. Ihan turha niihin on edes vastata mitään, parempi jättää vain omaan arvoonsa. Ei kaikkien kommenttien tarvitse tietenkään mitään ylistäviä olla, rakentavaa kritiikkiäkin saa antaa aina, kun aihetta löytyy. Siitähän vain oppii ja se auttaa parantamaan blogia. Mutta jotkut kommentit ne menee sitten vain yli. Esimerkiksi minullekin joku joskus kirjoitti, miten kehtaan sokeria käyttää ja sokerisia leipomuksia esitellä, kun maailmassa nähdään niin paljon nälkää... Tai, että on tyhmää pistää koirilleni sanoja suuhun, kun enhän voi millään tietää mitä ne oikeasti ajattelevat. Ja monenlaista muuta, pahempaakin, on tullut kommenteissa nähtyä. Luulen, että noilla tuollaisilla anonyymeilla on vain itsellä paha olo, jota koitetaan lievittää aiheuttamalla pahaa oloa myös muille. Kaikkia ei voi millään miellyttää, ja jos ei miellytä, niin pienellä hiiren klikkauksellahan sitä voi poistua jonnekin muualle.

    Minä ainakin pidän näistä molemmista blogeistasi!:) Oikein mukavaa viikonloppua! Taidan mennä nyt leipomaan yhden tai pari piirakkaa noilla epätarkoilla ohjeillasi.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on parina päivänä näyttäytynyt aurinko ja ollut vähän pakkastakin. Vallitseva säätila tuntuu kuitenkin olevan harmaus ja vesisade. Tänään kun istuin kotimatkalla äidin kanssa autossa, päivittelimme sitä pimeyttä, kellokin oli vasta viisi. Olen kyllä ehdottomasti kesäihmisiä. Kesällä ollaankin sitten ulkona, aina kun vain voidaan. Talvessakin on omat hyvät puolensa. Pieni pakkanen ja kaunis luminen luonto, silloin on kiva lähteä reippailemaan luontoon. Orkidea ja ruusu minullakin täällä sisällä nyt kukkii, ihastuttavia.:) Joulukukista Amaryllis on yksi suosikeistani, sellainen täytyy taas saada.:)

      Mieheni totesi, että olen selvinnyt yllättävän vähällä, sillä aina löytyy tosiaan, niitä jotka haluavat vain pahoittaa toisen mielen. Kuulostaa todella törkeiltä nuo kommentit, joista kerroit. En kyllä ymmärrä miksi joku haluaisi tuollaista sanoa, mutta kuten sanoit, heillä on ilmeisesti itsellä niin paha olo. Turha tuollaisia kommentteja on ottaa henkilökohtaisesti, kun sanojana on joku, joka ei viitsi esiintyä edes omalla nimimerkillään.

      Kiva kuulla, että pidät molemmista blogeista. Sinun blogisi ovat ihan suosikkejani. Valokuviasi ihailin jo edellisen blogisi aikana, joten hyvä että jatkoit bloggaamista.:) Mukavaa viikonloppua! Mukavia leipomishetkiä.;)

      Poista