tiistai 6. marraskuuta 2012

Kesä taas mielessä



Ulkona sataa räntää, aurinko ei ole näyttäynyt moneen päivään, pimeä laskeutuu neljän tienoilla. Ainut valon pilkahdus viikonloppuna tuli pyhäinpäivän kynttilöistä. Vuosi vuodelta tuntuu hankalammalta tottua tähän pimeyteen. Palaanpa usein näihin kesätunnelmiin, ensi kevät jo mielessäni.


Tällaisen lenkkipolun varrella on kyllä erittäin viihtyisää kävellä. Täällä kuljeskelen syksylläkin mielelläni.


Polun varrella on vanha venevarasto. Harmikseni huomasin, että ilkivalta oli ylettänyt tännekin. Vanha venevaja oli poltettu. Kesällä tästä oli hauska mennä ohi, se toimi lähinnä lintujen pesintäpaikkana, sirkutus oli kova.


Tälläkin kivellä istuu yleensä ainakin lintu.

2 kommenttia:

  1. On sinulla hienot lenkkeilymaisemat vetten äärellä.:) Todella aikaisin tulee pimeää. Ja muutenkin koko syksy ollut niin ankea ja vetinen. Kellojen siirtäminen entisestään pahensi tilannetta. Tulisi edes pysyvä lumi maahan, niin se toisi valoisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla kelpaa tallustaa.:) Ajattelin, että syksystä tulisi kaunis, kun kesälläkin satoi niin paljon, mutta nyt tuntuu, että ei tuo vesisade ollenkaan lopu, kun se kerran alkoi. Lunta minäkin toivon, veisi tosiaan tuota synkkyyttä pois. Joulukin on aidompi, jos maa on valkoinen!:)

      Poista